19.3.2004

Asian tausta

R Oy:n omistamassa helsinkiläisessä pizzeriassa kokkina toiminut A oli pizzerian avaamispäivänä 7.12.1998 saanut käyttämästään yleiskoneesta sähköiskun ja loukkaantunut. R Oy oli ostanut kyseisen yleiskoneen käytettynä K Oy:ltä. Koneen liitäntäjohdossa ei ollut ollut ostohetkellä pistotulppaa, jolloin myyjä oli R Oy:n toimitusjohtajan X:n pyynnöstä lupautunut kytkemään sellaisen. Pistotulpan kytkennän oli tehnyt myyjäyhtiön toimitusjohtaja Y, jolla ei kuitenkaan ollut oikeutta sähköalan töiden tekemiseen.

A oli tapahtumapäivänä valmistanut yleiskoneella juustoraastetta. Kytkettyään yleiskoneen päälle hän oli painanut oikealla kädellään raastimen kahvasta. A oli joko tukenut vasemmalla kädellä pizzauuniin tai horjahtanut siihen, jolloin hän oli saanut sähköiskun ja takertunut sen vaikutuksesta yleiskoneen kahvan ja pizzauunin väliin. A oli toimitettu sairaalaan. Työsuojelupiirin lausunnon mukaan tapaturma oli aiheutunut siitä, että A oli joutunut yleiskoneen ja pizzauunin kautta sähkövirran vaikutukselle alttiiksi. Tapaturman syynä oli ollut yleiskoneen vanhan liitäntäjohdon virheellinen kytkentä uuteen pistotulppaan.

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

A yhtyi käräjäoikeudessa virallisen syyttäjän X:ää ja Y:tä vastaan ajamaan, työturvallisuusrikosta ja vammantuottamusta koskevaan syytteeseen, jonka mukaan A:lle oli tapahtuman johdosta aiheutunut käsiin ja rintaan pistävää kipua, raajojen ja pään nykimistä, yleistä raajaheikkoutta, niskakipua ja raajojen puutumista sekä traumaperäinen stressirektio. Lisäksi A katsoi, että hänelle oli aiheutunut hengenvaara. Samalla A vaati Y:n ja K Oy:n sekä X:n ja R Oy:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle, paitsi muuta, korvauksena kivusta ja särystä sekä niihin verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 150 000 markkaa korkoineen, kuitenkin siten, että Y:n ja X:n oli suoritettava korvaus vain siinä tapauksessa, että korvausta ei saataisi yhtiöiltä perityksi. Vastaajat olivat syytteessä kerrotulla lainvastaisella menettelyllään aiheuttaneet A:lle sähköiskun ja mainitut vammat.

Käräjäoikeuden tuomio 16.2.2001

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli saanut sähköiskun puheena olevasta yleiskoneesta ja että tapaturman syynä oli työsuojelupiirin toteamin tavoin ollut yleiskoneen vanhan liitäntäjohdon virheellinen kytkentä uuteen pistotulppaan. Sähköiskusta oli A:lle aiheutunut syytteessä kuvatut vammat sekä lisäksi hengenvaara. Seuraukset eivät olleet rangaistusvastuun kannalta ennalta arvaamattomia.

Käräjäoikeuden mukaan Y oli yleiskoneen myyjänä ja sähkökytkennän tekijänä laiminlyönyt huolehtia siitä, että hänen omistamassaan yrityksessä olisi sähkötyöt tehty sähköturvallisuutta koskevien säännösten mukaisesti, ja siten huolimattomuudesta aiheuttanut A:lle edellä todetut vammat ja sairauden.

X:n osalta käräjäoikeus katsoi, että X:lle oli ollut ennalta-arvaamatonta, että K Oy olisi toimittanut R Oy:lle viallisesti kytketyn yleiskoneen. X oli kuitenkin A:n ilmoituksen perusteella tullut ennen tapaturmaa tietoiseksi siitä, että yleiskoneessa oli mahdollisesti toimintahäiriö, joka saattoi johtua sähköviasta. Tässä tilanteessa X:n oli täytynyt käsittää, että pelkästään hänen oma yleiskoneen tarkastamisensa ei voinut olla riittävä toimi sen varmistamiseksi, että yleiskone oli sillä työtä tehtäessä turvallinen käyttää sähköturvallisuuden kannalta. Käräjäoikeus katsoi, että X oli työnantajana huolimattomuudesta rikkonut työturvallisuusmääräyksiä, mistä oli seurannut A:lle sähköisku ja kerrottu vammautuminen. Sekä Y että X tuomittiin kumpikin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta sakkorangaistukseen.

Korvausvaatimusta koskevalta osalta käräjäoikeus totesi vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ään viitaten, että kivulla ja säryllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä, äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Psyykkisessä terveydentilassa ilmenevän vahingon korvattavuus edellyttää, että vahinko on lääketieteellisin keinoin toteennäytettävissä.

A oli 18.12.1998 lähetetty aluesairaalan psykiatriseen yksikköön jatkohoitoon. Hän oli kärsinyt traumaperäisestä stressireaktiosta, joka oli ilmennyt voimakkaana ahdistuneisuutena lukkiutumiseen asti, masentuneisuutena, keskittymisvaikeutena sekä voimakkaana sähkölaitteiden pelkona. A oli myös 8.2. ja 7.4.1999 välisenä aikana ollut psykiatrisessa sairaalahoidossa. Hän oli ollut edelleen voimakkaasti ahdistunut. Sairaalahoidon jälkeen hän oli käynyt 17 kertaa psykiatrian poliklinikalla. A:n traumaperäinen stressireaktio oli ollut vaikea-asteinen.

Käräjäoikeus piti edellä kerrottua A:n ahdistusta sellaisena psyykkisen tilan häiriintymisenä, joka oikeutti korvaukseen kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä. A:n kertomuksen ja esitettyjen lääkärinlausuntojen perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n psyykkinen sairastuminen oli johtunut Y:n ja X:n laiminlyönteihin perustuvien työturvallisuusrikosten seurauksista eli vammautumisesta ja muusta sairastumisesta.

Käräjäoikeus arvioi, että A:lle oli aiheutunut liikennevahinkolautakunnan liikennevahinkojen yhtenäistämistä varten antamien ohjeiden ja normien kohdassa C.2 tarkoitettu "hyvin vaikea vamma", koska hän oli ollut työkyvyttömänä noin vuoden. A:lle aiheutuneen kivun ja säryn sekä niihin verrattavan henkisen kärsimyksen täydeksi korvaukseksi arvioitiin 80 000 markkaa.

Käräjäoikeus katsoi, että K Oy oli vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla työnantajana velvollinen korvaamaan Y:n aiheuttaman vahingon ja R Oy vastaavasti X:n aiheuttaman vahingon. Y ja X olivat kumpikin aiheuttaneet puheena olevan vahingon huolimattomuudesta. Heidän tuottamuksensa ei kuitenkaan ollut lievää, joten heidän tuli osallistua vahingon korvaamiseen A:lle. Käräjäoikeus piti vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:ään viitaten kohtuullisena, että Y ja X kumpikin vastasivat vahingon koko määrästä. Y ja X olivat molemmat olleet yhtiöittensä toimitusjohtajia ja käyttäneet niissä päätäntävaltaa. Heidän asemansa yhtiöissä oli ollut enemmänkin muu kuin varsinainen työntekijän asema.

Käräjäoikeus velvoitti Y:n, X:n, K Oy:n ja R Oy:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvauksena kivusta ja särystä sekä kipuun ja särkyyn rinnastettavasta henkisestä kärsimyksestä 80 000 markkaa korkoineen. Vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:n mukaan Y katsottiin korvausvelvolliseksi vain siitä määrästä, jota ei saatu K Oy:ltä, ja X vain siitä määrästä, jota ei saatu R Oy:ltä. Samalla käräjäoikeus velvoitti vastaajat suorittamaan A:lle vahingonkorvausta ansionmenetyksestä ajalta 1.3. - 31.12.1999 sekä muista kuluista.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Hannele Tuisku ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.11.2002

Y, X ja molemmat osakeyhtiöt valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi lausumillaan perusteilla Y:n syyllistyneen työturvallisuusrikokseen ja vammantuottamukseen.

X:n osalta hovioikeus totesi, että A oli jo ennen tapahtumaa kertonut X:lle tunteneensa yleiskoneen lähellä "nipistelyä tai jotain sähkömagneettista". Hovioikeuden mukaan X:n, joka oli itsekin kokeillut yleiskoneen sähköisyyttä, oli kuitenkin katsottava voineen luottaa siihen, että ravintolan sähkökäyttöiset koneet olivat asianmukaiset ja turvalliset. Hän oli hankkinut yleiskoneen sähkölaitteita myyvästä yrityksestä ja palkannut ravintolaan sähköalan ammattimiehen huolehtimaan ravintolan sähkötöistä. X:n ei voitu katsoa laiminlyöneen velvollisuutta huolehtia siitä, että työ voitiin suorittaa turvallisesti. Tällä perusteella hovioikeus hylkäsi X:ään kohdistetun syytteen sekä häneen ja R Oy:öön kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset.

Y:hyn ja K Oy:öön kohdistetun, henkistä kärsimystä koskevan korvausvaatimuksen osalta hovioikeus kuitenkin lausui, että A oli vaatinut korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä, koska tapaturma oli aiheuttanut hänelle traumaperäisen stressireaktion ja hän oli sen johdosta joutunut kahdeksi kuukaudeksi sairaalahoitoon. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan lain henkilövahinkoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös sen kärsimyksen korvaukseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Työtapaturman aiheuttaman henkisen kärsimyksen ei voitu katsoa aiheutuneen lain tarkoittamiin rikoksiin rinnastettavasta rikoksesta. Sen vuoksi hovioikeus hylkäsi lakiin perustumattomana A:n vaatimuksen Y:n ja K Oy:n velvoittamisesta suorittamaan hänelle korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä.

A:n fyysisistä vammoista esitettyjen lääkärintodistusten perusteella hovioikeus katsoi, että kysymyksessä oli lievää vaikeampi vamma. Kohtuullisena korvauksena kivusta ja särystä hovioikeus piti 15 000 markkaa vastaavaa 2 522,82 euroa, johon määrään kivusta ja särystä A:lle tältä osin tuomittu korvaus alennettiin. Lisäksi hovioikeus katsoi, että A:n saamasta vammasta aiheutunut työkyvyttömyys oli jatkunut vain 29.9.1999 saakka, ja alensi siten ansionmenetyksestä tuomittua vahingonkorvausta vastaavasti. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus lausui, että R Oy oli voittanut muutoksenhakunsa kokonaan, ja velvoitti A:n siten korvaamaan osakeyhtiön käräjäoikeuden osalta vaatimista 23 058 markan oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkittua 10 000 markkaa vastaavat 1 681,90 euroa sekä hovioikeuden osalta vaaditut 1 769 euroa korkoineen.

K Oy:n katsottiin voittaneen muutoksenhakunsa pääosiltaan. Hovioikeus velvoitti A:n siten korvaamaan osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1 794,75 eurolla korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Ritola, Ilkka Sinisalo ja Esa Hakala. Esittelijä Tiina Nygård.

Valitusluparatkaisu

Valituslupa myönnettiin myös siltä osin kuin kysymys oli A:n vaatimuksista, jotka kohdistuvat hovioikeuden tuomitsemaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen.

Pääasiaratkaisu

Korvauksen määrä

5. Kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä suoritettavan korvauksen määrää harkittaessa on ensisijaisesti otettava huomioon psyykkisen henkilövahingon laatu sekä ilmenneiden häiriöiden vaikeusaste ja oireiden kesto. Psyykkistä henkilövahinkoa on vaikeata arvioida pelkästään liikennevahinkolautakunnan korvausten yhtenäistämistä varten antamien normien ja ohjeiden mukaisen vammojen ryhmittelyn perusteella, koska tämä ryhmittely koskee lähinnä fyysisiä vammoja.

6. A:n tapauksessa traumaperäinen stressireaktio on seurannut hengenvaarallisesta työtapaturmasta ja määritelty vaikea-asteiseksi. Se on vaatinut psykiatrista sairaala- ja avohoitoa sekä pitkäaikaista psyykenlääkitystä. Stressireaktioon liittyneiden psyykkisten oireiden takia vammautumisen aiheuttama työkyvyttömyys on pitkittynyt runsaan vuoden mittaiseksi. Vaikka psyykkiset häiriöt eivät olekaan ilmenneet psykoositasoisina, oireiden on kuitenkin havaittu aiheuttaneen kielteisiä muutoksia A:n käyttäytymisessä. On siten pääteltävissä, että A:n stressireaktio on ollut omiaan huomattavasti heikentämään hänen elämänlaatuaan sekä vaikeuttamaan hänen sosiaalisia suhteitaan ja paluutaan työelämään.

7. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus päätyy arvioimaan A:lle kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä suoritettavan korvauksen määräksi 9 000 euroa. Tähän korvaukseen hänellä on siten oikeus hovioikeuden kivusta ja särystä tuomitseman 2 522,82 euron määräisen korvauksen lisäksi.

Korvauksen kohtuullistaminen

8. Y ja K Oy ovat siltä varalta, että A:lla katsotaan olevan oikeus edellä mainittuun korvaukseen, joka tapauksessa vaatineet sen kohtuullistamista. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty selvitystä siitä, että täysimääräinen korvausvelvollisuus olisi korvausvelvollisten taloudellisiin oloihin nähden kohtuuton. Kohtuullistamista vastaan puhuu myös se, että vahinko on aiheutettu elinkeinotoiminnassa, kun taas vahingon kärsijä on ollut työntekijän asemassa. A:n saaman traumaperäisen stressireaktion vakavuus ei ole ollut yllätyksellinen seuraus siihen nähden, että voimakkaan sähköiskun voidaan yleisen elämänkokemuksen mukaan ennakoida johtavan jopa kuolemaan. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei tässä tapauksessa ole aihetta vahingonkorvauksen kohtuullistamiseen kummankaan korvausvelvollisen osalta.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Kulut alemmissa oikeuksissa

9. Hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan korvaukseksi K Oy:n ja R Oy:n oikeudenkäyntikuluista, ensin mainitulle hovioikeuden osalta 1794,75 euroa ja viimeksi mainitulle sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden osalta yhteensä 3 450,90 euroa. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus alempien oikeuksien osalta määräytyy kuitenkin viime kädessä sen lopputuloksen mukaan, johon Korkein oikeus on pääasiassa päätynyt. Tämän tuomionsa lopputuloksen huomioon ottaen Korkein oikeus toteaa, että K Oy on vain vähäiseltä osalta voittanut muutoksenhakunsa hovioikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla Korkein oikeus siten katsoo, että yhtiö saa pitää sillä hovioikeudessa olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

10. R Oy:öön nähden A on puolestaan hävinnyt pääasian hovioikeudessa kokonaan. Tältä osin valituslupaa ei ole A:lle myönnetty, joten hovioikeuden tuomio on jäänyt pysyväksi. Näin ollen hän olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut sekä hovioikeudessa että käräjäoikeudessa. A:n oikeudenkäyntikuluja koskevan valituksen johdosta Korkein oikeus kuitenkin lausuu seuraavan.

11. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.

12. A on kohdistanut vahingonkorvausvaatimuksen työnantajaansa R Oy:öön samalla kun hän on asianomistajana yhtynyt virallisen syyttäjän asianomaisen yhtiön toimitusjohtajaa vastaan ajamaan, työturvallisuusrikosta ja vammantuottamusta koskevaan syytteeseen. A:n tiedossa on ollut myös työsuojeluviranomaisen kannanotto, jonka perusteella A:lla on työntekijänä saattanut olla aihetta olettaa, että hänen työnantajansa on vastuussa hänelle työssä aiheutuneesta vammautumisesta. Käräjäoikeus onkin katsonut työnantajayhtiön olevan vastuussa, mutta hovioikeus on ollut asiassa toista mieltä.

13. Korkein oikeus ottaa huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat sekä asian taloudellisen merkityksen A:lle ja katsoo, että tämänlaatuisessa asiassa olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen kohtuutonta velvoittaa A työntekijänä korvaamaan hänen työnantajayhtiönsä oikeudenkäyntikulut asiassa. R Oy saa siten pitää sillä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olleet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Kulut Korkeimmassa oikeudessa

14. A on täällä pääosin voittanut muutoksenhakunsa Y:hyn ja K Oy:öön kohdistamiensa vaatimusten osalta. Näin ollen Y ja asianomainen yhtiö saavat pitää vahinkonaan oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa. Sen sijaan Y ja yhtiö ovat asiassa sovellettavan, maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n 1 momentin nojalla velvolliset korvaamaan valtiolle sen varoista A:n avustajalle täällä maksettavaksi määrätyt kustannukset.

15. R Oy:n osalta A:n muutoksenhakemus on menestynyt Korkeimmassa oikeudessa vain oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevalta osalta, kun taas muilta osin valituslupaa ei ole myönnetty. Yhtiöltä on kuitenkin pyydetty vastaus ainoastaan siltä osin kuin se on lopulta hävinnyt asian. Sen vuoksi yhtiö saa pitää sillä Korkeimmassa oikeudessa olleet kulut vahinkonaan. Kun toisaalta A on R Oy:n osalta pääasiallisesti hävinnyt muutoksenhakunsa Korkeimmassa oikeudessa, yhtiö ei myöskään ole velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista A:n avustajalle täällä maksettuja kustannuksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Y ja K Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle hovioikeuden hänelle kivusta ja särystä tuomitseman 2 522,82 euron lisäksi korvaukseksi kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä 9 000 euroa korkoineen. Y on velvollinen maksamaan korvauksesta vain sen määrän, jota ei saada perityksi K Oy:ltä.

A vapautetaan korvaamasta K Oy:n ja R Oy:n oikeudenkäyntikuluja asiassa korkoineen.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Y:n, K Oy:n ja R Oy:n A:han kohdistamat, Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista A:n avustajalle palkkio arvonlisäveroineen, mikä K Oy ja Y velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Mikael Krogerus ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.